x

Uuden kuun työskentelyä, kiitos isovanhemmilleni <3

Hei sinulle!

Tämän kirjoitukseni kirjoitin jo 6.10, joilloin oli uusikuu. Olin mummolassa tekemässä uudenkuun ”taikoja”, hiljentymässä ja käymässä läpi mummon puolen sukulinjaa. Tekstistä syntyi jonkinlainen jäähyväis- ja kiitoskirje mummolle ja papalle.  Kirjoittamisen aikan kävin myös läpi sitä, minkälaista ”perintöä” haluan itse elämässäni ilmentää.

 

”Olen mummolassa. Tuli rätisee kotoisasti keittiön puuhellassa. Papan tekemä kaappikello raksuttaa olohuoneessa ja soittaa aikaa tasa- ja puolen tunnin kohdalla. Sisään tullessani, siirsin kellon viisarit osoittamaan oikeaa aikaa. Kaappikello seisoo jyhkeänä kuin vartioiden tilaa. Se on papan omin käsin tekemä aina puiden kaadosta alkaen. Kaksi kuukautta ennen kuolemaansa pappa kertoi toivovansa, että minä ottaisin kellon sitten, kun hänestä aika jättää. Pappa tiesi, että osaisin arvostaa kelloa. Kello jäi vielä paikalleen papan kuoleman jälkeen osoittamaan aikaa mummolle. Nyt mummo on poissa.

Kannoin yläkerasta keinutuolin keittiöön. Viihdyn keittiön tunnelmassa. Täällä on paljon hyviä muistoja. On kuin mummo istuisi yhä pyörätuolissa keittiön päydän päässä virkaten;”Anuhan se sieltä tulee”. Nyt keittiön pöydällä on mummon kuva ja kynttilä, jossa on risti. Sytytän kynttilän ja kyyneleet vierivät pitkin poskiani. Ikävä iskee vasten.

 

On kuin olisi vain hetki siitä, kun pappa istutti perunoita ja hoiti kasvimaata. Hetki siitä, kun pelasimme sulkapalloa pihalla ja pappa paistoi pihanuotiolla makkaraa kesähatussaan. Hetki siitä, kun mummo istui pihamaalla nauttien auringosta. Hetki siitä, kun vietettiin joulua ja olohuoneessa oli komea papan kaatama joulukuusi. Hetki siitä, kun keittiössä kuunneltiin radiota ja mummo ratkoi ristikoita ja keittiön täytti puheensorina ja liedellä kypsyi ruoka. Keittiön ikkunasta katseltiin kylän raitin menoa ja ohikulkijoita. Hiljaiseksi on pieni kylä käynyt. Liikkeet sulkeneet oviaan, rakennusten pihat heinittyneet.

Pappa lähti aikaisin teininä miesten töihin, pois kotoa. Koskaan ei tiennyt, mihin osoitteeseen palata, koska perhe joutui muuttamaan isänsä oikkujen mukaan. Pappa puolusti sodassa tätä maata, jotta saisimme elää vapaassa Suomessa. Hän kävi aikoinaan taivaan portilla mutta palasi takaisin, koska Pietarin mukaan, ei ollut vielä papan aika. Pappa oli jälleenrakentaja, kuten moni muu tuohon aikaan, rakentaen kodin perheelleen. Rakensipa myös monen muunkin kyläläisen kotia. Kävi myös paljon raskaissa metsätöissä. Pappa oli kirvesmies, jonka työkalut olivat järjestyksessä ja pieninkin niitti, naula ja ruuvi talteen kerättynä. Avulias, huumorintajuinen ja itsepäinen jäärä. Syli aina auki lastenlapsille.

Mummo puolestaan jäi ilman vanhempia 12 vuotiaana kahden pienemmän sisaruksensa kanssa. Selviytyi, pärjäsi. Sota kosketti läheltä. Ystävä kuoli kranaattiin  ja kotitalon lähellä saksalaisia kuljettanut juna törmäsi vastaantulevaan junaan, jolloin haavoittuneita sotilaita tuotiin kotipirttiin. Saksalaiset etsivät vaihteidenkäyttäjää surmatakseen tämän. Eivät löytäneet, koska kyläläiset piilottivat. Huhu kertoo, että saksalainen sotilas olisi haudattu mummolan viereiseen metsään. Totta vai tarua, sitä ei tiedetä. Mummoa pidettiin vieraanvaraisena, jolla oli aina kerrottavanaan tarinoita vanhoista ajoista.

Sukulinjat. Paljon haavoja, paljon traumoja. Selviytymistä. Elämää on rakennettu uusiksi. Tehtiin, mitä kyettiin. Rakennettiin, kylvettiin, autettiin, tuettiin. Elettiin yhteisössä. Elämä oli yksinkertaisempaa, työlästä mutta toisaalta myös rikasta.

 

Mitä minä haluan isovanhempieni elämäntavasta ilmentää omassa elämässäni? Millaisia juuria  kasvattaa? mitä piirteitä vahvistaa itsessäni? Millaisia perinteitä pitää arvossa ja elossa?

Haluan ainakin elää lähellä maata, arvostaa sitä. Arvostaa elinympäristöäni. Kasvattaa itse osan ruoastani. Elää luonnon syklissä huomioiden sen kiertokulkua myös itsessäni.

Haluan elää tehden asioita käsillä, opetella erilaisia (vanhoja) taitoja. Arvostaa itsetehtyä ja käsityötaitoja.

Haluan olla osa yhteisöä, heimoa, jossa tuetaan, autetaan, välitetään ja jaetaan. Että kotini olisi paikka, jossa vieraalla olisi lämmin ja tervetullut olo. Jossa olisi aikaa kohdata.

Haluan pitää kiinni suomalaisesta sisusta, jälleenrakentamisen hengestä. Me luomme tätä maata ja elämää jälkipolvillemme. Haluan olla luomassa toivoa, uskoa ja luottamusta. Uskoa siihen, että jokaisella on mahdollisuus selvitä ja luoda elämäänsä ja elää onnellisena.

Haluan elää yksinkertaisesti, arvostaa asioita, joita minulla on. Arvostaa vanhaa ja kestävää, olla haalimatta turhaa krääsää ympärilleni. Haluan koettaa elää mahdollisimman ”kestävästi” ja maanläheisesti.

Minulle ei ole tärkeää haalia rahaa, ei tittelit, todistukset, arvosanat, kaukomatkat, merkkituotteet, treenattu kroppa, status jne. Tärkeintä on se, mitä tunnen sydämessäni ja mitä annan itsestäni ulospäin. Tärkeintä on se, mitä luon kotiini. Minkälaisen tilan itselleni, lapsilleni, läheisilleni. Tärkeintä on se, kuinka kohtaan ihmiset. Mistä käsin tätä maailmaa tarkastelen ja millainen on oma totuuteni ja kuinka sitä ilmennän.

Ymmärrän, että minun tehtäväni sieluna on myös puhdistaa sukulinjojeni haavoja ja traumoja. Ymmärrän sen nyt. Kun teen omaa varjotyötäni tavottaaakseni rakkauden, valon ja ilon itsessäni, parannan myös sukulinjoani sekä taaksepäin että eteenpäin.

”Parantaessaan itsensä, nainen parantaa myös äitinsä, isoäitinsä sekä tyttärensä.”

Minun sukusoluni ovat olleet olemassa jo mummoni sisällä. Minussa on siis olemassa mummoni kokemuksia, traumoja, haavoja. Niinpä kauttani virratkoon pois kaikki mahdolliset traumat, haavat, pelot surut, vihat. Otan ne vastaan, koen ne, kiitän ja päästän irti.

Kiitos mummu ja pappa siitä, mitä olette hyväksemme tehneet. Kiitos elämästämme, kiitos jaetuista hetkistä, kiitos tarinoista. Kiitos, että teitte parhaanne. Minä lupaan vaalia ja kunnioittaa kaikkea hyvää. Lupaan arvostaa elämää ja tätä maata, kuunnella sydämeni ääntä ja kulkea kohti rakkautta.

 

Illan tullen lämmitän saunan. Muistelen, kuinka leivoitte yhdessä maailman parasta rieskaa. Muistan, kuinka papan kanssa kunnostimme vanhaa keinutuolia. Pappa oli tarkka ja hyvä kirvesmies. Pisti minut ostamaan tuoliin uuden kankaan, koska ei kelpuuttanut ensin ostamaani. Pappa oli oikeassa. Se olikin aika kauhea kuosi. Saunan lämpö leviää vintin portaikkoon pienen ikkunan kautta, josta pienenä ”vakoilin” leipomispuuhia. Puen päälleni papan neuletakin ja jalkaani laitan mummon kutomat sukat. Istun keittiöön keinutuollin juomaan teetä. Aika pysähtyy. Muistuttaen, että tärkein hetki on juuri nyt.”

 

3.11.2021

RELATED POSTS

Herättikö ajatuksia, mielipiteitä?