Unettomuus

Ulos kaapista.

Kirjoitettu facebookiin 5.2.2020

Olen pohtinut ja synnytellyt tätä tekstiä pitkään. Miettinyt, haluanko jakaa julkisesti näin henkilökohtaista kokemusta, yhtä haasteisinta ajanjaksoa elämässäni. Syksyn aikana tunne kirjoittamisesta ja asian esilletuomisesta kuitenkin vahvistui koko ajan. Nyt sain asialle vielä muuta kautta tukea, joten päätös oman tarinani ja kokemukseni kirjoittamisesta vahvistui. Jos kokemukseni tuo yhdellekin ihmiselle vertaistukea, lohtua, toivoa ja uskoa, niin se on silloin täyttänyt tehtävänsä.
Olen myös miettinyt, mikä olisi oikea hetki kokemuksieni kirjoittamiselle. Aluksi ajattelin, että tulen kirjoittamaan näistä vasta, kun olen jälleen ”jaloillani” mutta nyt tuli tunne siitä, että aika on juuri oikea. Tulevat raapusteluni pohjautuvat kuitenkin paljolti kokemukseeni ja tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni, siihen, mitä kaikkea olen matkalla oppinut, opiskellut, tutkinut ja ihmetellyt.

Joten tässäpä osa elämääni:
Tällä hetkellä elän elämääni diagnoosilla F51.0, unettomuushäiriö, ei-elimellinen unettomuus.

Siinä se, diagnoosi, jonka jo liian monet suomalaiset ”omistavat”. Diagnoosi, joka helposti rampauttaa fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti sekä taloudellisesti. Se saa heilumaan epätoivon rajamailla, siellä ”pimeyden reunoilla”, joista Apulanta niin osuvasti on laulanut. Se saa tunteet heittelehtimään edestakaisin toivosta toivottomuuteen ja takaisin. Se laittaa peilin eteen kyseenalaistamaan monia uskomuksia, pohtimaan omia arvojaan, elämän tärkeitä asioita. Se antaa minuutin, tunnin, päivän kerrallaan elettäväksi ja kiinnipidettäväksi…tuo eteen hetkiä, joissa roikut kiinni valtava paino harteilla ja toivot, että otteesi kestää. Se laittaa toivomaan, etsimään, kysymään kysymyksiä, putoamaan ja kapuamaan uudelleen.

On ollut vaikea hyväksyä oman, energisen, toimeliaan itsensä katoavan johonkin. On välillä tuntunut, kuin kävelisi syvässä pimeässä pienen taskulampun kanssa, joka näyttää vain yhden askeleen eteenpäin. Pidemmälle et näe etkä yhtään tiedä, mitä seuraavaksi eteen tulee.
Tai kuin olisit liejussa kiinni, jossa yrität liikkua jähmeän raskaasti askel kerrallaan, liikkeet hidastuen ja hengitys salpautuen. Samalla näet, kuinka toiset iloisen verkkaasti kävelevät ohitse ja toivot, että oma askeleesi olisi pian yhtä kevyt.

Jaksaminen on tietenkin sidottu siihen, kuinka yö on mennyt. Se voi olla noin kahden tunnin torkahduksesta 4-6 tuntiin jotakin valveen ja unen rajamailla olevaa tilaa. Joskus on niitä öitä, että en koe nukkuneeni yhtään, onneksi harvemmin. Täydellinen syvä uni on armahtanut minua viimeksi joskus tammikuun alussa. Raskaimpia hetkiä on, kun on maannut sängyssä uupuneena sen 12 tuntia, jaksamatta nousta, käynyt muutamia hetkiä pienessä horteessa ja olo on kuin elävällä kuolleella. Pää on jatkuvassa sumussa.
Fyysisiä oireita ilmenee aika pian lyhyenkin unettoman jakson jälkeen. Näistä ja muista unettomuuden seurauksista kerron seuraavassa kirjoituksessa.

Ensimmäiset unettomuuden oireeni alkoivat vuosi sitten joulun jälkeen uusiutuen helmikuussa ja kolmannen kerran huhtikuussa, josta asti olen olut sairaslomalla. Oli hirvittävän raskasta huomata, että yrityksistä huolimatta en kyennyt toipumaan työkykyiseksi ja tilanne jatkui ja pitkittyi kuukausi toisensa jälkeen. Välillä on ollut parempia jaksoja ja olen ajatellut, että unettomuus alkaa löysäämään otettaan, kunnes on jälleen tullut takapakkia.

Miksi minä? Tätä varmasti moni kysyy riippumatta siitä, mitä sairastaa tai mitä elämässä tapahtuu. Itsekin kysyin mutta aika pian osasin kääntää ajatuksen seuraavaksi: miksi en minä, siinä missä joku muukin. Ihan samalla tavalla minäkin voin sairastua, kuin kuka tahansa muukin. Olen tunnistanut syyt, jotka ovat tähän tilanteeseen vieneet ja niitä kun on käynyt läpi, ei ole ihme, että kroppa on lyönyt jarrut lukkoon.

Edellisessä kirjoituksessani toin esiin Hellstenin ajatuksia elämän oppikokemuksista ja siitä, että elämä tahtoo meille hyvää mutta se tapahtuu joskus kolhimisen kautta. Uskon tähän yhä mutta olisiko ollut mahdollista ”murjoa” hieman hellemmin. Ehkä ei, luultavasti en olisi vähäisemmästä määrästä ottanut opikseni☺️. Olen oppinut näinä kuukausina valtavasti, nimenomaan itsestäni. Uskon, että elämänasenteeni ja vahva luottamus ja usko, siihen, että muutos tulee, ovat kantaneet minua eteenpäin. Ja tottakai läheiset ihmiset sekä Rakkaus. Tuki on korvaamatonta ja arvokasta mutta työ toipumisen eteen täytyy tehdä itse, sitä ei kukaan muu voi tehdä.

Eli tämä kokemus ja elämäntilanne tulee näkymään varmasti monissa kirjoituksissani. Olen matkan varrella koonnut paljon tietoakin ja ajatuksena on siitä ja tästä kokemuksesta työstää myös jonkinlaista videomateriaalia mutta sen aika ei ole ihan vielä. koitan mennä täysin intuitiolla asioiden jakamisessa.

Toivon sinulle iloa ja valoa päivääsi!❤️

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. […] postauksissa olen kertonut, kuinka stressi lopulta ajoi minut unettomuuteen. Voit lukea taustaa täältä ja […]

Herättikö ajatuksia, mielipiteitä?