Kertomus siitä, kuinka vanha talo ja vanhan talon nainen kohtasivat toisensa.
Vanhat talot, niiden tarinat ja se, kuinka talot ovat omistajilleen päätyneet, ovat kiinnostaneet minua aina. Sivustoni seuraajissa on myös vanhan talon omistajia ja haluankin nyt jakaa oman tarinani siitä, kuinka minusta tuli konkreettisesti vanhan talon nainen.
Olen epäillyt, että olen jossain entisessä elämässäni asunut vanhassa maalaistalossa tehden maalaistalon töitä :). Olen aina tuntenut sisäistä vetoa vanhoihin taloihin. Aurinkoiset kuistit, puiset väliovet, narisevat lautalattiat, vanhat katkaisijat, kakluunit, pirtit, uunit, tuvat, vanhat ikkunat yksityiskohtineen, pinkopahvit, hirret, siskonpaneelit, puuliedet, vanhat huonekalut, raanut, käyttöesineet jne. ovat kiehtoneet minua niin kauan kuin jaksan muistaa. Suurin haaveeni on aina ollut asua vanhassa hirsirunkoisessa talossa, jossa olisi iso pirtti ja uuni, leveät lankkulattiat sekä pihassa kivinavetta ja aitta. Hirsitalojen lisäksi myös rintamamiestalot ovat olleet sydäntäni lähellä.
Rakkaus rintamamiestaloihin on lähtenyt mummolastani. Pappa oli kirvesmies, joka rakensi aikoinaan rintamamiestalonsa, jossa asui kuolemaansa asti. Mummoni asuu talossa yhä. Mummolaan liittyy paljon ihania muistoja ja useasti lapsena ja nuorena tykkäsin penkoa vintin komeroita. Myös papan työkalukomeroa oli mielenkiintoista tutkia. Ihastelin usein yläkerran kakluunia, keittiön puuliettä, kuistia, pihasaunaa, portaikon siskonpaneeleja yms. Pappa oli rakentamassa kylälle useita taloja ja työsti puusta kelloja, jakkaroita, kapustoja yms. Kaikki työkalut säilytettiin siististi ja pienissä karkki- yms rasioissa oli nauloja ja muuta pientä tilpehööriä. Mummolassa oli mummolan tunnelma. Vieläkin voin nähdä sieluni silmin papan istuvan keittiössä juomassa kahvia ja syömässä nisua sekä kuuntelemassa iskelmää pienestä radiosta.
Olen asunut aiemmin kerrostaloissa, luhtitalossa, rivitaloissa ja 90- luvun omakotitalossa. Kun avioero alkoi konkretisoitumaan kesällä 2017, alkoi haave omasta vanhasta tuvasta nousta hyvin vahvasti pintaan. Se nousi niin selkeänä ja voimakkaana, että tiesin, ettei paluuta enää ollut. Etsin muutaman kuukauden lähialueelta vanhaa, kohtuu edullista taloa. Halusin löytää talon, jossa oli vielä alkuperäinen tunnelma eikä liikaa remontteja ja uudistuksia tehtynä. Tehtävä osoittautui kuitenkin haasteelliseksi, sillä alueella ei ollut myynnissä yhtään taloa, jota olisin voinut edes harkita. Laajensin hakualuetta ja yhtäkkiä myyntiin pamahti alkuperäisiltä omistajilta kolmikerroksinen rintamamiestalo piharakennuksella, jossa oli sauna. Talo itsessään vastasi hakemaani aika monella tapaa mutta alue ei. Joka puolella oli naapureita ja siitä oli noin 8 km matkaa lasten toiseen kotiin, kouluihin, kavereille, harrastuspaikkoihin. Sinä vaiheessa oli jo kuitenkin tarve päästä muuttamaan pois edellisestä kodista, jotta sekä minä että ex-puolisoni pääsisimme aloittamaan uutta elämänvaihetta. Niinpä tein talosta tarjouksen. Mutta mutta…välittäjä olikin melkoisen kiero epeli, pelasi kanssani aikaa erikoisilla selityksillä ja lopulta tuli parempi tarjous, jonka myyjät hyväksyivät. Onneksi! Siinä vaiheessa se oli kova paikka mutta nyt ymmärrän, että Universumi järjesteli minulle jotain paljon parempaa.
Pettymyksen jälkeen löysin kivan vuokrarivarin mukavalta paikalta, josta lapsilla oli helppo kulkea koulussa ja kavereilla. Silläkin asumismuodolla oli tavallaan paikkansa siinä elämänvaiheessa. Pystyin vielä tarkemmin miettimään, mitä kaikkea omalta kodilta toivon, millaista elämäntapaa kohti haluan mennä, mitä kaikkea toivon kodin ja pihan minulle mahdollistavan. Olin aiemmin tutustunut vetovoiman lakiin ja se kiehtoi minua kovasti, joten päätin sitä kodin etsimisessä kokeilla. Tein itselleni haavekartan kodista ja konkreettisesti tunsin tunteita, joita vanhassa talossa asuminen minussa herättää eli tavallaan elin niin kuin olisin jo vanhan talon omistaja. Kirpputoreilta saatoin ostaa vanhaan taloon kuuluvia tavaroita, joita tiesin taloon haluavani.
Universumia avittaakseni laitoin toriin ostoilmoituksen aika tarkoilla kriteereillä. Sainkin välillä yhteydenottoja mutta pääasiassa minulle tarjottiin taloja väärältä aikakaudelta tai väärältä alueelta. Jossain vaiheessa viedessäni poikaani hänen kaverilleen leikkimään, olin kiinnittänyt huomiota, että kaverin kodin vieressä oli tyhjän näköinen keltainen rintamamiestalo, jossa pihakin oli aika villiintynyt. Sain tietää, että talo oli ollut jonkin aikaa tyhjillään. Silloin ajattelin, että olisipa mukava nähdä, millainen talo on sisältäpäin ja mikähän sen tarina on. Ajatus jäi kuitenkin siihen enkä miettinyt sitä sen koommin.
Keväällä 2018 sain yhteydenoton torissa olevan ostoilmoitukseni johdosta. Asuinkuntani pienessä keskustassa myi mies omaa vanhaa taloaan. Kävin taloa katsomassa mutta paikka oli liian vilkas, vieressä olivat mm. kaupat, koulu ja päiväkoti. Mutta mutta…mies kertoi, että oli itse ollut kiinnostunut ostamaan tutultaan rintamamiestaloa, joka ei ollut yleisessä myynnissä. Erinäisiä esteitä oli kuitenkin tullut matkaan eikä hänellä ollutkaan mahdollista tehdä kauppoja. Mies antoi minulle myyjän yhteystiedot, johon otin seuraavana päivänä yhteyttä. Selvisi, että myyjä oli rintamamiestalon omistajan poika ja talo oli ollut reilun vuoden tyhjillään omistajan muutettua palveluasuntoon. Sovimme tapaamisen talolle. Tarkistaessani osoitteen, sydämeni heitti tuplavoltin, talo oli juurikin se keltainen rintamamiestalo pojan kaverin naapurissa!
Talon omistajan poika kertoi, että taloa ei oltu aktiivisesti myyty missään mutta siitä oli pari muutakin kiinnostunutta. Sisään astuessani ajattelin vain, että se on tässä. Talo oli paljolti alkuperäisessä kuosissaan. Joitakin uudistuksia oli ajan myötä tehty kuten esimerkiksi asennettu muovimattoja, pinnoitettu seiniä, maalattu pintoja, tehty lisäeristys, katto uusittu jne. Mutta pintojen alla oli alkuperäisiä materiaaleja kuten lautalattiat. Kaikki, mitä taloon oli tehty, oli tiedossa ja omistajan poika, joka oli itse rakennusalalla, osasi kertoa rakenteista ja taloon tehdyistä muutoksista. Hän jaksoi kärsivällisesti vastailla ja keskustella sekä tutkia kanssani taloa. Taloon oli tehty myös kuntokartoitus aiemmin.
Otin kaikista mahdollisista lähteistä selvää siitä, millainen on rintamamiestalon rakenne, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, mitä kaikkea kannattaa tutkia. Välillä epäilytti, kauhistutti, jokin ääni yritti kuiskia, että olenko ihan hullu, tiedänkö mihin olen ryhtymässä, mitä jos kaikki menee pieleen. Mutta se intuitio ja sydän sanoi, että nyt jos ei koskaan. Oli uskallettava lähteä toteuttamaan unelmaansa, elämään kohti omannäköistä elämää. Ja vaikka kaikki asiat eivät unelmakartastani toteutuneetkaan (en saanut esim. kuistia tai pönttöuunia) niin monet asiat toteutuivat ja tähän elämäntilanteeseen nähden toteutui tärkein, eli sijainti. Lasten toinen koti, koulut, kaverit, harrastukset ovat kaikki lähellä. Tiesin, että samanlaista tilaisuutta ei tule, tämä minulle oli tulossa.
Ninpä uskalsin alkaa kauppoja hieromaan ja sain ostettua talon itselleni ja lapsilleni. Ostopäätöstä en ole katunut päivääkään. Ennen muuttoa remontoitiin olohuone sekä yläkerran makuuhuoneet lapsia varten. Pääsin muuttamaan viikko ennen joulua 2018 ja viettäessäni täällä joulua muuttolaatikoiden keskellä yksin, saunoen, katsoen pihaa ja nauttien rauhasta, olin väsynyt mutta äärettömän onnellinen ja kiitollinen. Se tunne tästä kodista minulla on yhä. Tämä koti on turvapaikkani, ilon ja onnen tuoja ylipätään mutta varsinkin tässä haasteellisessa vaiheessa unettomuuden kanssa. Se pitää huolta minusta, antaa minun levätä sen tunnelmassa, ruokkii mielenterveyttä pihan, sen puiden, kasvien, eläinten kautta, antaa minun puuhastella omaa tahtiani. Ja kuulostaa ehkä oudolta mutta minä juttelen sille ja saatan joskus silittää seinääkin. Olisi kiva kuulla, tekeekö joku muukin talon omistaja samaa.
Tuttavani kanssa keskustelimme kerran, että mikä tekee kodista kodin. Päädyimme siihen, että kyllä se on viime kädessä ne rakkaat ihmiset. Tämä on itsellekin tottakai tärkeintä mutta äärettömän tärkeää minulle on myös se, millainen kotini on, millainen on ympäristö, miten pystyn itseäni ja elämääni toteuttamaan ja ilmentämään kodissani ja kuinka kotini tukee hyvinvointiani ja arvojani. Kirjoitin aiemmin erakkoluonteestani ja vuosi rivitalossa riitti minulle. Kaipasin koko ajan ympärilleni ilmaa, tilaa, luontoa, mahdollisuuksia luoda, upottaa kädet multaan, puuhastella. Nyt tämä kaikki on mahdollista.
Ja kuten kaikki vanhan talon omistajat tietävät, tekeminen ei lopu koskaan. Vaikka isojakin remppoja joutuu jossain vaiheessa tekemään, niin onhan tämä yhdenlainen elämäntapa ja vaatii omanlaistaan mentaliteettiä. Vastatessani yksin taloudesta, olen ajatellut, että karsin mielelläni kaikista muista menoista, jotta pystyn itselleni ja lapsilleni mahdollistamaan tämän elämisen muodon. Vaikka välillä on tiukkaa niin en koe, että olen joutunut luopumaan mistään vaan päinvastoin, olen saanut paljon henkisiä ja konkreettisia asioita, jotka tukevat hyvinvointiani.