Heippa sinulle!
Uusi vuosi on kääntänyt kasvonsa meille. Päivät lähteneet pidentymään ja aurinkoa kohti mennään. Tänään, tätä kirjoittaessani on uuden kuun päivä (2.1). Uuden kuun aikaan sanotaan, että on hyvä miettiä ja manifestoida sitä, mitä uutta tai lisää haluaa elämäänsä tuoda.
Mutta ennen uuden vuoden ”taikoja”, on hyvä käydä menneessä vuodessa. Mitä tapahtui? Millainen se oli? Millaisia oppikokemuksia se tarjosi? Mitä oppeja se tarjosi nimenomaan itsestä? Mitä hyvää tapahtui?
Itselleni viime vuosi oli aika raskas monin eri tavoin. Loin myös uutta ja ihania asioita tapahtui, löysin uusia ihmisiä elämääni, omaa heimoani, minua autettiin ja minä autoin. Vuosi oli äärettömän opettavainen. Olen itkenyt, nauranut, saanut sukeltaa kohti varjojani, löytänyt itsestäni uutta voimaa ja uudenlaista rakkautta itseäni kohtaan. Olen läytänyt onnea ja iloa, joka ei ole riippuvainen ulkopuolisista tekijöistä.
Heimoutuminen
Keväällä minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Nuuksioon heimoviikonloppuun. Se oli viikonloppu, joka vaikutti 
minuun suuresti. Näin, mitä on olla yhdessä ja yhteydessä sydän auki ja turvallisesti kannateltuna. Löysin paljon uusia ihania ihmisiä elämääni ja minuun jäi kytemään halu muodostaa jotain samankaltaista yhteisöä myös tänne Oulun seudulle. Kesällä kävin samankaltaisissa viikonlopuissa Kouvolassa ja Muhoksella. Jokainen tapahtuma laittoi minussa suuresti prosesseja liikkeelle. Nuuksion viikonlopun kokemuksistani voit lukea lisää täältä. Muhoksella oli Jeni Ranuan vetämä tunnetyöpaja, jossa minusta nousi vahva teos ”Vittuvoima”. Siitä voit lukea lisää instagram tililtäni täältä.
Toukokuun lopussa heimoutuminen otti harppauksen eteenpäin, kun loin yhdessä ystäväni kanssa telegrammiin heimoryhmän, jossa on tällä hetkellä 265 jäsentä. Ryhmän kautta olen saanut tutustua lisää ihaniin ihmisiin, joiden kanssa voi olla täysin oma itsensä ja joiden kanssa jaamme aikalailla samankaltaisen maailmankuvan.
Vaikka minulla on elämässäni hyviä ystävä, olen jollakin tapaa tuntenut useasti yksinäisyyttä ja erillisyyttä. Viime vuoden aikana ymmärsin sen olevan harhaa. Me olemme kaikki yhtä, osa samaa alkulähdettä. Heimoni kasvaessa, olen nähnyt ja kokenut, kuinka suurta ja upeaa on tulla yhteen, jakaa, pitää hauskaa, kannatella ja olla kannateltavana.
Pidin maraskuussa heimopikkujoulun, joka sattui upeasti täydenkuun päivään. Vuoden lopussa järjestin heimomiitin, joka oli myös ihana tapahtuma. Huomasin nauttivani tällaisten järkkäilystä todella suuresti. Koen suurta iloa tuoda ihmisiä yhteen rakastavalla ja hyväksyvällä tavalla, kasvattaa yhteisöä ja tuoda muillekin sen tunteen, että me emme ole yksin. Tapahtumiin on myös mukava keksiä erilaista ohjelmaa.
Maailmankuvan muuttuminen ja omaan voimaan nouseminen
Heti alkuvuodesta aloin yhä enemmän tutkimaan valtamedian ulkopuolelta, että mistä tässä maailmantilanteessa on kyse. Ja mitä enemmän tutkin, sitä selkeämmäksi kävi laajempi perspektiivi asioihin. Ymmärsin, että taustalla vaikuttaa monenlaiset asiat, jotka eivät kestä päivänvaloa. Näin sensuurin, manipuloinnin, korruption ja pelon lietsonnan. Lähdin tuomaan asioita esiin pitkillä fb kirjoituksilla. Pyrin silloin vielä ”herättelemään” ihmisiä siihen, mitä maailmalla tapahtuu ja mikä on se suunta, johon meitä viedään. Sain osakseni jonkin verran pistävää kritiikkiä ja hyökkäyksiä, vastakkainasettelua. Toki myös oma kirjoitustyylini oli välillä todella suora.
Saamani kritiikki vaikutti välillä suuresti minuun, vei energiaa, aikaa ja jaksamista. Mutta loppujen lopuksi kaikki tämä vahvisti minua ihan valtavasti. Pääsin sen rajan yli, missä en enää miellytä toisia, missä en enää pelkää sanoa mielipiteitäni. Nousin yhä vahvemmin omaan voimaani, joka olikin yksi viime vuoden isoista teemoista elämässäni. Sain myös paljon kannustusta ja tukea sekä uusia tuttavuuksia ja ympärille saman maailmankuvan omaavia ihmisiä.
Se, mikä sukelluksessa ”kaninkoloon” oli huikeaa, oli se, että sain murentaa entisiä uskomusjärjestelmiäni liittyen poliittiseen järjestelmään, terveydenhuoltoon, rahajärjestelmään, eri organisaatioihin ja lääketeollisuuteen. Loppujen lopuksi tämä kaikki oli hemmetin vapauttavaa!
Olen tavallaan ollut elämäni aikana se ”näkymätön Ninni”, joka on oppinut kameleontin tavoin luovimaan sosiaalisissa tilanteissa paljastamatta todellisia tunteitaan tai ajatuksiaan. Tein itseäni näkyväksi kirjoituksillani sekä myös ign puolella, jonne aloin kirjoittelemaan ”aamusivujani” sekä muuta tajunnan virtaa.
Loppuvuodesta näiden asioiden jakaminen väheni. Sillä oli paikkansa ja aikansa ja nyt on aika mennä koti jotain ihan muuta. En koe enää tarvetta ”herätellä” ketään. Jokaisella on oma sielunpolkunsa ja roolinsa tässä ajassa. Osa ihmisistä herää, mitä kireämmälle ruuvia väännetään ja vapauksia tallotaan. Mtä hullumpia rajoituksia tulee ja lakeja säädetään. Mitä enemmän tulee piikkihaittoja, mitä kireämmäksi sensuuri menee. Osa on täysin tyytyväinen näihin toimiin, eikä halua selvittää asioita laajemmin. Se on täysin fine. Itselläni on kaikesta tästä rauha.
Tämä maailmantilanne menee juuri oikein. Sen on tarkoitus ravisuttaa, näyttää, millainen korruptoitunut ja mätä järjestelmä meillä on, millaiset voimat tätä maailmaa johtavat. Se pintauttaa näkyvile paljon vääryyttä ja sitä, mihin tätä ihmiskuntaa ollaan ajamassa ja missä tilassa se jo on. Ihminen on erotettu luonnosta ja omasta intuitiosta ja voimasta. Me olemme antaneet oman ajattelumme ja voimamme itsemme ulkopuolelle. Mutta muutos on jo tapahtumassa joten voimme olla kiitollisia tästä ajasta.
Haasteet unen kanssa
Olen ollut välillä pirun väsynyt. Unettomuus, joka kolme vuotta sitten tarttui minuun kiinni, ei ole hellittänyt otettaan kuin ajoittain. Paremman jakson jälleen on tullut aina alamäki. Se on ollut turhauttavaa, se on vituttanut ja surettanut. Mieli haluaisi eteenpäin mutta keho ei tule perässä. Olen kuitenkin joka syvänteestä kammennut itseni ylös ja löytänyt aina toivon ja luottamuksen uudestaan. Tiedän, että tällä on tarkoitus ja vaikka en koko kuvaa vielä näe, olen joitakin palasia saanut jo paikoilleen. Joku merkitys tällä on, miksi juuri ennen korona-aikaa jouduin sairaslomalle ja olen ollut pois työelämästä koko tämän ajan.
Olen jo löytänyt osittain toimivia keinoja tämän haasteen hoitamiseen ja tilanteeni on nyt paljon parempi kuin esim vuosi sitten tai pari kuukautta sitten. Olen luottavaisella mielin tulevaisuuden suhteen. Itsensä kanssa työskentely, ilon ja itsensä rakastaminen sekä kiitollisuuden kokeminen rauhoittavat myös hermostoa. Myös fyysiset harjoitteet auttavat sekä keooidot, joissa olen käynyt.
Työ/elämäntehtävä
Kesällä pohdin paljon omaa työtäni lastensuojelussa. Halusinko sitä enää? Pystyisinkö siihen enää? Tiesin, että työn kuormitus oli pahentunut, resurssit olivat vajaat ja ”tulipaloja” yhä sammuteltiin. Ajatus paluusta samaan työhön tuntui itsessä vaikealta. Niinpä elokuun alusta sanoin itseni irti. Se oli helpottava päätös. Haluni on yhä auttaa ihmisiä mutta tehdä se hyvin eri tavalla ja eri tahdissa. Syyskuun lopulla pidin toisen ihmisen kanssa ”Itsensä kohtaamisen” retriitin Muhoksella ja ymmärsin, kuinka paljon minulla on annettavaa omien kokemuksieni, koulutusteni ja työhistoriani ansiosta. Mielessä muhivat monenlaiset ajatukset työhön liittyen ja olen pyytänyt opastusta oman elämäntehtäväni täyttämiseksi. Olen kertonut universumille, että olen käytettävissä.
Vuoden suurin haaste ja oppi
Syyskausi oli minulle isosti haastava. Elokuussa läheissuhteeni kriisiytyi. Asia, jota en ollut osannut odottaa, olikin yhtäkkiä totta. Tilanne oli itselleni todella haastava. Se murensi tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia. Se heitti minut kuoppaan kohtaamaan emotionaalisen turvattomuuden tunteen, jota en edes tiennyt itsessäni olevan. Siinä tilanteessa minulta vaadittiin suuresti oman itseni kohtaamista, asioiden hyväksymistä ja irtipäästämistä. Se oli rankkaa aikaa mutta siinä piili myös siunaus. Opin yhä syvemmin rakastamaan itseäni, ehdoitta ja aidosti. Opin vielä tiukemmin huolehtimaan itsestäni ja olemaan omille tarpeilleni ja tunteilleni rehellinen. Opin löytämään ilon ja rakkauden, joka ei ole riippuvainen ulkopuolisista tekijöistä.
Hyväksyin täydellisesti sen, että läheisimmätkin ja rakkaimmat ihmissuhteet saattavat olla väliaikaisia. Että jokainen ihmissuhde opettaa meille jotain itsestämme jos vain haluamme ottaa opin vastaan. Että kaikesta, aivan kaikesta on pystyttävä päästämään irti. Kun hoidin sisäistä lastani ja käänsin rakkauden sitä kohti, ymmärsin, että emme ole koskaan yksin. Katsoessani asioita korkeammasta perspektiivistä, ymmärsin universaalin rakkauden olemuksen ja opin hyväksymään monet asiat ja ihmiset osana suurempaa kokonaisuutta. Tiedän myös, mitä haluan omassa elämässäni kasvattaa, mitä haluan ilmentää, millaisia ihmissuhteita elämääni.
Vuoden aikana ymmärsin, kuinka olen vielä osittain pienentänyt itseäni, hävennyt itseäni ja tyytynyt osittain asioiden tilaan. Toki, elämässä tulee tehdä kompromisseja mutta ei niiden perimmäisten tarpeiden kustannuksella. Se ei ole ihmissuhteissa kenenkään etu.
Kuolema koskettaa
Samoihin aikoihin, elokuussa, kuoli rakas mummoni, äidin äiti. Tänään, kun tätä kirjoitan (2.1), tulee kuusi vuotta täyteen pappani kuolemasta. Heti mummon kuoleman jälkeen menin muutamaksi yöksi tyhjään mummolaan. Tein siellä surutyötä, työtä sukulinjan kanssa ja paljon muuta sisäistä työtä. Toistin saman syksyn aikana ja kokemuksiani ja ajatuksiani voit lukea täältä. Nuo hetket mummolan tunnelmassa olivat itselleni tärkeitä. Ne vahvistivat omia arvoani ja loivat syvempää ymmärrystä siitä, kuinka haluan elää.
Kuolema minulle on vain välivaihe. Vaikka läheinen kuolee, ei hänen sielunsa katoa ja henkimaailmasta meihin ollaan yhteydessä monin eri tavoin. Voimme kokea henget mm. energiana. Ja kun sielu on valmis, se inkarnoituu uudelleen joko tälle pallolle tai muualle. Meillä on takanamme jo useita eri elämiä.
Rakas mummolani on myynnissä ja sinne asettuu pian vuokralainen niin kauaksi aikaa, kun se saadaan myytyä. Olo on haikea ja surullinen. Yksi iso palanen omaa historiaani poistui mummon ja papan kuoleman kautta ja talon myynnin kautta. Papan rakentama ja vaalima rintamamiestalo päätyy jossain vaiheessa toiselle omistajalle. Talo, jonka ansiosta sain oman rakkauteni vanhoja taloja kohtaan. Mutta kuten lapsilleni sanoin, heidän perintönsä jatkaa meissä elämäänsä. Me olemme se tärkein asia, joka heistä jää jälkeensä. Ja edesmenneet ovat läsnä meille henkien maailmassa,toisessa ulottuvuudessa.
Pyyteetön auttaminen avaa sydäntä
Marrakuussa, omien työkokemusteni pohjalta, syntyi ajatus vähävaraisten lapsiperheiden jouluavusta. Heimorymä 
oli kasvanut jo suuresti ja siinä osa ihmisistä innostui ajatuksesta ja halusi lähteä mukaan. Keräsimme perheiden tarpeiden mukaan heille joululahjoja. Ihmiset, joista kaikki ei ollut edes ryhmässä, lahjoittivat rahaa, jonka avulla sain ostettua perheille ruokaa, lahjakortteja ja lahjoja. Yksi heimolainen, jolla oli yhteyksiä kauppiaisiin, sai kaksi kauppiasta apuun mukaan ja saimme heiltä vaatteita, kenkiä, herkkuja, hygieniatarvikkeita jne. Yhdeksän perhettä sai kauttamme ruoka-apua ja 13 perhettä sai lahjoja.
Jouluviikolla jaoin avustuksia perheille. Sain myös viestejä heiltä, jotka koskettivat minua syvästi, sai kyyneleet virtaamaan ja äärettömän kiitollisuuden tunteen sydämeen. Ihmiset kertoivat elämäntilanteistaan ja hyvin monen kohdalla toistui samat teemat; resursseja ei ole, apua ei saada ja ihmiset hukkuvat byrokratiaviidakkoon, hakemusten käsittely kestää. Se kiitollisuus, mitä he osoittivat apua kohtaan oli valtaisaa. Sain kohdata, halata, itkeä ja tuoda lohtua. Pyyteetön auttaminen, kun se lähtee terveistä ja oikeista lähtökohdista, avaa sydäntä valtavan paljon.
Joulukuun tunnelmia
Joulukuun alku oli mennyt suurelta osin hyvin matalissa tunnelmissa ja itkin paljon. Keva hylkäsi kuntoutustuen jatkohakemuksen ja autoni hajosi. Olin koko joulukuun ilman tuloja. Onneksi säästössä oli jonkin verran ja sain läheisiltäni taloudellista apua laskuihin ja auton korjaamiseen. Olen ollut aina antaja ja auttaja enkä ole oikein osannut pyytää apua ja sen vastaanottaminen on ollut hankalaa. Nyt olen saanut opetella myös avun pyytämistä ja vastaanottamista. Sain jouluviikolla ystävältäni upean yllätyksen, joka auttoi minua eteenpäin. Minulle on myös tarjottu hoitoja ja hoitovaihtareita ja viimeisellä viikolla huomasin, että minulla on e-passista käyttämättä vielä kokonaan edellisen työnantajan tarjoama saldo.
Joulukuun 19. päivä oli sunnuntai ja täyden kuun päivä. Silloin tunsin energeettisen muutoksen. En tiedä, oliko se 
henkilökohtainen vai kollektiivinen muutos. Minussa kupli ilo ja rakkaus. Illalla lauloimme 320 ihmisen kanssa Oulun tuomiokirkon edessä joululauluja, koska sisään meitä passittomia ei päästetty. Tapahtumassa oli huikea energia. Lauloin sieluni syvyydestä, hymy kasvoilla ja välillä kyyneleet silmissä. Tapahtuma oli upea.
Koruja olen myös tehnyt tilauksista pitkin vuotta. Tuttuja Vapaus koruja, kataja koruja sekä uutuutena, tänä vuonna syntynyttä Valo koruja. Näiden tekeminen on kyllä sydäntä lähellä. Osassa olen saanut intuitiivisesti valita tilaajalle hoitavan kiven ja palaute on ollut hyvää.
Mitä opin?
Vuoden aikana olen päässyt käsiksi omiin varjoihini, suruun, pelkoon ja vihaan. Olen itkenyt, huutanut, hakannut ja potkinut puiden kylkeä, huutanut autossa. Olen opetellut yhä rohkeammin olemaan minä, olen mennyt 
mukavuusalueeni ulkopuolelle ja noussut omaan voimaani yhä enemmän. Olen opetellut puhumaan enemmän omista tunteistani ja tarpeistani ja olemaan niille totuudellinen. Olen löytänyt ihania ihmisiä ympärilleni ja päässyt yhdistämään ja heimouttamaan ihmisiä. Olen purkanut uskomusjärjestelmääni koskien tätä maailmaa ja myös itseäni. Olen hoitanut itseäni, pitänyt hyvänä ja rakastanut. Olen päässyt jälleen kiinni iloon ja kiitollisuuteen. Olen opetellut katsomaan asioita korkeammasta perspektiivistä. Olen opetellut luopumaan ja päästämään irti, yhä uudelleen ja uudelleen. Olen oppinut vastaanottamaan, päässyt kiinni omaan feminiiniseen puoleeni yhä isommin ja pyrkinyt vahvistamaan sitä.
Minussa on vahvasti olemassa erakko puoleni. Olen sen tiennyt jo pitkään, mutta se on myös konkretisoitunut eri tavalla tänä vuonna. Ymmärrän, että sitä täytyy myös hoitaa ja vaalia. Nautin omasta ajastani, itsekseen olemisesta ja yksin puuhailusta. Vastapainoksi tarvitsen ryhmäytymistä, ihania, syviä keskusteluja sekä syvää yhteyttä toisiin ihmisiin. Haluan ympäröidä itseni ihmisillä, joiden kanssa on hyvä olla, jotka tukevat, vievät eteenpäin.
Vuosi 2022
Tänä vuonna toivon kaikista eniten, että löydän jälleen hyvät yöunet. Ne ovat kaiken muun perusta. Että kehoni toipuu ennalleen tästä isosta haasteesta. Kehoni on viisas ja tiedän, että sisälläni on kaikki se taito ja voima, joka auttaa minua eteenpäin. Tänä vuonna aion löytää tuon voiman ja luoda itseäni uudelleen yhä syvemmin.
Pyydän myös universumilta vahvempaa ohjausta sen työn/tehtävän ääreen, mitä minun on tarkoitus täällä tehdä. Haluan löytää oman intohimoni työn suhteen. Työn, joka palkitsee, jossa pääsen auttamaan ja tukemaan ja joka tuo leivän pöytään.
Tulen yhä kasvattamaan omaa voimaani, sisäistä valoani ja rakkautta. Maailma on tällä hetkellä kummallisessa tilassa mutta valo voittaa aina. Teen oman osuuteni valon lisäämiseksi oman varjotyöskentelyni kautta. Mitä enemmän ihmiset kääntyvät sisäänpäin kohtaamaan omat varjonsa, sitä paremmin jokainen valaisee myös kollektiivin varjoja.
Haluan tuoda tähän maailmaan osaltani hyvää ja kaunista. Vahvistaa itseäni sekä muita ihmisiä. Rohkaista kuuntelemaan omaa sydämen ääntä ja intuitiota. Sitä ääntä haluan vahvistaa myös itsessäni yhä enemmän. Haluan löytää yhä vahvemmin takaisin iloon ja kiitollisuuteen. Tehdä asioita, jotka tuovat iloa ja hyvää oloa.
Haluan tutustua uusiin, upeisiin ihmisiin, osallistua erilaisiin tapahtumiin, joissa on hyvä ”pöhinä”. Natural high healing festivaaleille on jo neljän päivän lippu. Mihin kaikkialle tämä vuosi viekään, sitä odotan mielenkiinnolla. Viime vuosi toi uusia ihania ihmisiä elämääni ja tältä vuodelta odotan samaa.
Haluan kyetä huolehtimaan tästä rakkaasta purulootasta. Toteuttamaan itseäni maalipensselin kanssa. Luomaan käsilläni tänne uutta. Saamaan kasvimaan kukoistamaan ja pihamaan viihtyisäksi keitaaksi.
Haluan tehdä enemmän hoitotyötä shiatsun parissa. Haluan kehittyä siinä ja kehittää myös itseäni lisää. Ehkä kouluttautua lisää. Rakastan hoitojen tekemistä ja haluan tarjota niitä yhä enemmän. Haluan oppia lisää myös parantavista yrteistä ja kasveista ja oppia käyttämään niitä laajemmin.
Mikä tärkeintä, haluan rakastaa. Itseäni ja muita ihmisiä. Antaa ja vastaanottaa rakkautta. Irrottautua peloista, huolista ja murheista. Päästä yhä tiukemmin kiinni elämän flowhun ja nauttia matkasta.
Ihanaa alkanutta vuotta sinulle! Tuokoon se tullessaan kaikkea hyvää ja kaunista.
Rakkaudella, Anu
