Koen, että olen aina ollut ”vanhan talon nainen”. Vanhat talot, esineet, lankkulattiat, pönttöuunit, kuistit, ikkunat yms. ovat aina vetäneet puoleensa. Ehkä ne edustavat minulle jonkinlaista yksinkertaista, luonnonläheistä, puhdasta elämäntapaa, joka vetoaa kovasti. Työtähän vanha talo vaatii (ja villasukkia) ja omat riskinsä on aina mutta en ole kertaakaan katunut, että päätin tähän heittäytyä reilu vuosi sitten.

Viime viikolla sain maalattua yläkerran pikkuaulan lattian. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta ja lattiat ovat maalattua levyä. Alla on purueriste. En nähnyt tarpeelliseksi vaihtaa lattiaa vaan maalasin sen pontti puulattiamaalilla. Vanhat naulankannat. kolot ja saumat saavat näkyä, minusta ne antavat lattialle vain ”oman luonteensa”. Vanha on vanhaa ja saa sitä ilmentääkin. Katto ja seinät ovat siskonpaneelia. Katon maalasin viime keväänä, portaikko ja aula olivat kovin ”tunkkaisia” tummina. Seinät ovat hienot, en ole vielä päättänyt, teenkö niille mitään.

Kovasti tuo uusi maali valoa pieneen aulaan, joka oli kovin tunkkainen tummine sävyineen. Yläkerta oli täysin koskematon eli sen näköinen kuin se oli 1959 rakennettu ja värit olivat sen mukaiset. Tässäkin aulassa oli lastulevykomero, jossa oven virkaa toimitti kangas. Se purettiin rempassa pois.