Kirjoitettu facebookiin 24.3.2020
Maailma on muuttunut suuuresti viimeisen kuukauden aikana. Monille maailmasta on tullut turvaton, pelottava paikka. On jouduttu suojautumaan kodin seinien sisäpuolelle. Etsitään turvallisuuden tunnetta varastoimalla ruokaa ja vessapaperia, joka toki on myös järkevää, jotta kaupassa asioinnit vähenevät. On luonnollista pyrkiä hakemaan turvaa erilaisista asioista, kun arjen perustuksia horjutetaan.
Tilanne aiheuttaa valtavasti huolta ja pelkoa omasta ja muiden pärjäämisestä ja selviytymisestä sekä terveydenhuollon- ja sosiaalihuollon resurssien riittävyydestä. Olen miettinyt sosiaalialan ammattilaisena niitä perheitä, joiden jaksamisen kannalta iso tuki on ollut koulu ja päiväkoti, kun päivähoito on järjestetty esim. lastensuojelun tukitoimena. Kuinka käy näissä perheissä? Entä isot perheet, joissa pitäisi olla valmiuksia monen koululaisen kotikouluun sekä tietokoneiden että jaksamisen kannalta? Entä ne nuoret ja lapset, joiden ainoa päivittäinen ateria on ollut koulussa? Entä ne perheet, joissa on päihderiippuvuutta ja riippuvainen jää kotiin eikä se oma koti ole turvallinen? Miten käy niiden yksinäisten, joiden ainoat sosiaaliset kontaktit ovat olleet kirjastoissa, asukastuvilla? Entä kaikki yrittäjät? Tunnen valtavaa myötätuntoa vaikeimmissa tilanteissa olevia ihmisiä kohtaan.❤️
Ilmoilla on siis paljon kysymyksiä, joihin kukaan ei vielä tiedä vastausta, kukaan ei tiedä pitkässä juoksussa kaikkia seurauksia. Päivittäinen uutisvirta asian tiimoilta on valtavaa. Kaiken kaaoksen keskellä on ollut myös ilo huomata, että ihmiset ovat löytäneet myös useita auttamiskeinoja tukea vanhuksia ja lapsiperheitä sekä osa yrittäjistä uusia ketteriä tapoja tarjota palveluitaan. Uskon, että tästä olisi isommassa mittakaavassa myös hyviäkin vaikutuksia, ainakin luontoäidin kannalta, joka tällä hetkellä saa hengähtää paljosta saasteesta.
Koronan suhteen olen riskiryhmässä. Minulla on pienenä diagnosoitu rasitusastma ja korona on keuhkovirus, joka heikentää limakalvojen puolustusmekanismejä. Sen vuoksi se iskee rajummin myös tupakoitsijoihin. Lisäksi tämän pitkän kroonisen unettomuuden vuoksi kehoni ei ole parhaassa mahdollisessa tilassa. Unettomuus on aina kehon häiriötila, tulehdustila ja autonominen hermoston epätasapainotila. Vastustuskykyni ei ole tämän vuoksi parhaalla mahdollisella tasolla.
Olisi niin helppo antaa valta pelolle, huolelle ja ahdistukselle. Olen kuitenkin päättänyt toisin ja koen, että näiden tunteiden yliotteeseen minulla ei ole kerta kaikkiaan ”varaa”. Kaikki henkinen ja fyysinen stressi on laukaissut tämän oman tilani vajaa vuosi sitten, enkä halua mennä taaksepäin vaan eteenpäin. Olen tehnyt valtavasti töitä itseni kanssa, erilaisten tunteiden, toiminta-ja ajatusmallien kanssa, etsinyt keinoja päästä eteenpäin. Pelko-ja huolienergiaan mukaan lähteminen veisi minua taaksepäin. En kuitenkaan väistele pelkoa vaan otan sen vastaan, koen ja käsittelen ja päästän irti.
Kaikki negatiiviset ajatukset ja tunteet vaikuttavat lopulta meihin solutasolla asti. Stressi on nykypäivänä suurin syy usealle sairaudelle. Jos pelkääminen veisi meitä eteenpäin niin kehottaisin tekemään niin mutta koska näin ei ole, haastaisin sinut kohtaamaan pelkosi ja huolesi. Meillä jokaisella on vastuumme siitä, kuinka tilanteisiin reagoimme. Tulemme kohtaamaan pelkoja aina, eikä se ole itsessään hyvä tai huono asia. Se on informaatiota itsestä. Ylireagoiminen siihen tai välinpitämättömyys siitä, saa meidät tekemään typeryyksiä.
Hyvä esimerkki siitä,mitä pelko meissä aiheuttaa, on joidenkin ihmisten kauppakäyttäytyminen; henkilökuntaa on uhkailtu, tavaroita reivitty toisten käsistä ja varastettu toisten kärryistä ja pahimmassa tapauksessa lapset itkeneet vieressä. Miettikää hyvät ihmiset sitä, millainen ”taakka” kaatuu lasten harteille tällaisissa tilanteissa. Siirretäänkö tällä tavalla kaikki pelkoenergia lapsiin? Jos meillä aikuisillakaan ei ole aina kykyä käsitellä näitä tunteita niin mitkä mahtaa ne lasten kyvyt olla? Ennen koronaa puhuttiin jo paljon lasten ja nuorten ilmastoahdistuksesta, joten haastaisin vanhempia pohtimaan, kuinka asiasta keskustellaan lapsille ja heidän läsnäollessa. Tärkein pääoma, jonka lapsemme perivät, on se henkinen pääoma, jonka heille siirrämme.
Me emme pysty vaikuttamaan maailman tapahtumiin omalta osaltamme kuin noudattamalla annettuja ohjeistuksia. Se, mihin pystymme vaikuttamaan suuresti on oma itsemme, ajatuksemme, tunteemme, asennoitumisemme. Voimme pyrkiä nyt tekemään omasta kodistamme sellaisen, joka tukee jaksamistamme ja hyvinvointiamme sekä rakkaittemme hyvinvointia. Voimme pyrkiä tekemään fyysisestä tilasta viihtyisän, tuomaan esim. luonnon elementtejä kotiin, ehkä vihdoin käymään pölyttyneitä kaappeja läpi ja karsimaan pois ylimääräistä. Tärkeintä mielestäni kuitenkin on pyrkiä luomaan ilmapiiri, joka tukee perheenjäseniä selviytymään tässä haastavassa ajassa. Tiedän, ei todellakaan ole helppoa tilanteessa, jossa kaikki ovat kotona yhtäaikaa päivät pitkät. Koetetaan kuitenkin kaiken keskellä löytää itsellemme keinoja rauhoittaa kehoa ja mieltä. Koetetaan myös löytää iloa ja onnea niistä pienistä asioista, joita emme ehkä ole kiireisessä oravanpyörässä aiemmin huomanneet. Ehkä kohtaamme myös itsessämme asioita, joiden tuleekin nousta pintaan ja tietoisuuteen käsiteltäväksi. Koetetetaan löytää yhteys toiseen ihmiseen ja yhteisä tapoja toimia tilanteessa.
Tietyt ulkoiset asiat tuovat turvallisuuden tunnetta mutta mielestäni ensisijaisen tärkeää on se sisäinen turvallisuuden tunne. Sen vahvistamiseen löytyy onneksi monia keinoja. Koetetaan pitää parhaamme mukaan huolta itsestämme ja lapsistamme.
Toivon sydämestäni kaikille iloa ja valoa, jaksamista ja luottamusta❤️
