x

Mitä tehdä, kun ei enää tiedä, mitä tehdä?

Kirjoitettu facebookiin 9.4.2020

Vuosi…onko siitä jo kulunut kokonainen vuosi. Vuosi siitä, kun uneton matkani alkoi. Vuosi sitten hieman ennen pääsiäistä uneni karkasivat kokonaan. Se oli torstai päivä, kun koitin olla tössä henkilökunnan palaveripäivässä. Olin ahdistunut, usvassa, uupunut ja itkuun purskahtaimisillani. Useana yönä olin jälleen nukkunut huonosti ja viimein tuli se yö, jolloin en nukkunut lainkaan. Siitä alkoi tie, jolla olen yhä. Tuntuu ihan käsittömättömältä, että aikaa on mennyt vuosi enkä ole tilanteesta päässyt vielä ulos.

Viimeisin viikko on ollut vaikea, useana yönä on ollut kevyttä unta, päivisin väymystä, sumua, päänsärkyä. Mutta kaikista suurin ja vaikein asia on ollut se, että toivo ja luottamus, jotka ovat olleet vahvasti osa minua, ovat rakoilleet. Luottamus elämään, tapahtumien tarkoitukseen, tulevaisuuteen ovat kantaneet minua vaikeiden aikojen yli. Nyt olen joutunut sen äärelle, että jos nämä katoavat minulta, niin mikä on lopputulema. Olen päästänyt pahaa oloa itkien, huutaen, raivoten. Olen ylöspäin rukoillut, kironnut, kyseenalaistanut, pyytänyt, vaatinut. Olen miettinyt, mitä ”kulissien” takana tapahtuu, kuullaanko minua ja tuleeko apua ja missä muodossa ja milloin. Koettanut miettiä, että mitä vielä voisin tehdä päästäkseni tästä jumista eteenpäin. On tullut hetkiä, jolloin ei enää tiedä, mitä olisi vielä tehtävissä.

Toivottomuus ja pettymys meinaavat välillä kurittaa kunnolla. Iltaisin nukkumaan laittaessa sitä toivoo, että saisi syvää, korjaavaa ja palauttavaa unta. Ja aamulla joutuu nousemaan pettyneenä siihen todellisuuteen, että syvä uni ei armahtanut vieläkään ja jälleen täytyy ottaa uusi päivä vastaan väsyneenä. Miten niinkin yksinkertainen asia kuin nukkuminen, voi olla niin vaikeaa! Kaikki tämä on ainakin laittanut opettelemaan elämään päivän kerrallaan. Hyväksymään joka päivä tilanteen, elämään parhaan mukaan sen kanssa ja tekemään asioita, joita kunakin päivänä jaksaa tehdä.

Mutta kaikki menee ajallaan ohi, niin raskaat tunteetkin. Tunteiden purkaminen tekee hyvää, itku tekee hyvää. Niiden ulospäästämisen jälkeen tulee hiljaisuus, tyhjyys…ja kun se tulee, lähden sitä tietoisesti täyttämään…kiitollisuudella. Kiitollisuus on tie sydämeen ja takaisin rakkauteen, takaisin luottamukseen ja toivoon. Useasti on helppo tempautua pelkojen ja huolien pyörteeseen, levottomuuteen ja kärsimykseen. Pelko ruokkii pelkoa. Ajattelen, että kaikki tunteet on hyvä läpikäydä, antaa niiden tulla mutta päästää sitten irti. Minun tapani on joka päivä keskittyä miettimään asioita, joista olen kiitollinen ja niitä on paljon. Tunnen kiitollisuuutta rakkaita, kotia, luontoa kohtaan mutta joka päivä tunnen kiitollisuutta myös uusista pienistä asioista; pihalla vierailevista metsän eläimistä, ystävältä saadusta pääsiäiskortista, ikkunalaudalla kasvavista taimista jne.

Kiitollisuuden lisäksi keskityn tuntemaan rakkautta eli keskityn sydänkeskukseen. Pettymykseen, turhautumiseen ja uhriutumiseen olisi niin helppoa ja houkuttelevaa liusua. Jäädä jumiutuneen kehonsa vangiksi. Mutta vaikka keho ei tällä hetkellä toimi kuten toivoisin, haluan pitää mielen ja hengen vapaana, ilossa ja rakkaudessa. Sen eteen teen pävittäin asioita. Keskityn tuntemaan rakkautta ja myötätuntoa itseäni kohtaan sekä monia muita ihmisiä ja asioita kohtaan. Nykytieteellä on pystytty tutkimaan, kuinka voimakkaasti kaikki tunnetilamme vaikuttavat meihin solutasolla asti. Pitkään koetut, negatiivisiksi luokitellut tunteet voivat kehossa sytyttää tulehdustiloja ja sairauksia.
Helppoa se ei aina ole, mieli ja ajatukset haluaisivat niin kovasti elää elämää eteenpäin. Tuntuu, että monen asian esteenä, josta haaveilen ja joita haluaisin toteuttaa, on tämä unettomuus.

Toisaalta ajattelen myös niin, että ilman tätä pysähdystä en olisi osannut ”käydä käsiksi” niihin asioihin, joita minun on ollut aiheellista käsitellä ja miettiä. Elämän hidastuessa ja rajoittuessa kotiin, on siihen tullut useita pieniä tärkeitä asioita, joista nautin ja olen kyennyt myös toteuttamaan jaksamisen rajoissa niitä asioita, joita tykkään tehdä. Valtavasti olen myös oppinut uutta, koska aikaa on ollut lukea, tutkia, selvittää ja löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Arvomaailmani on selkeytynyt ja olen päässyt jälleen niiden hyvien asioiden lähelle, jotka ovat olleet pitkään elämästäni kadoksissa.

Olen myös löytänyt itsestäni rohkeutta lähteä tälle tielle kertomaan tämän hetkisestä elämästäni ja kokemuksestani sekä elämään todeksi asioita, joita koen itselleni tärkeäksi. Se ei ole ollut helppoa sille sovittelevalle kameleontille, joka ei ole aina osannut käyttää omaa ääntänsä.

Joskus on vaikea nähdä valoa liian sankan usvan takaa. Silloin voi ainoana kompassina olla vain pieni pisara luottamusta siihen, että tuo valo yhä on olemassa, vaikka et sitä siinä hetkessä pysty näkemään. Pieni pisara luottamusta siihen, että usva hälvenee ajallaan…❤️

RELATED POSTS

Herättikö ajatuksia, mielipiteitä?