Ilon ja toivon tuvan korut

Tervetuloa tuvan pikku puotiini. Ajatus puisista koruista lähti liikkeelle syksyllä 2019 rämpiessäni pohjaa myöten uupumuksessa ja unettomuudessa. Minulla on aina ollut halu luoda, synnyttää vanhasta uutta, tehdä käsillä. Koen, että luominen virtauttaa hyvää energiaa, kiinnittää läsnäolevaan hetkeen ja  oman sydämen taajuudelle. Mielikuvitus ja luomisvoima ovat jotain upeaa, jotka meille ihmisille on annettu. Jokaisen oma päätös on, käyttääkö niitä hyvään vai pahaan.

Minä haluan luoda hyvää. Haluan luoda iloa, toivoa ja valoa. Elämä tuo eteemme haasteita, suruja, pettymyksiä ja oppimiskokemuksia. Haluan kertoa näillä koruilla sinulle, että sinussa on sisällä kaikki se voima ja rohkeus, mitä tarvitaan hyvään, omannäköiseen elämään. Jokaisen sielu, elämänpolku ja keho ovat erilaiset. Haasteiden keskellä olisi tärkeää myös muistaa, että pohjimmiltaan sielumme on aina vapaa. Vapauden teema on myös äärimmäisen tärkeää tässä ajan hetkessä. Olemme kaikki matkalla, minä myös, sinun kanssasi, yhdessä.

Kaikki täällä on energiaa, ajatukset, sanat, teot, ihmiset, eläimet, kasvit, kivet, kaikki. Teen jokaisen korun lempeyden ja rakkauden intentiolla, juuri sen saajaa ajatellen, jotta se toisi kantajalleen hyvää mieltä, iloa ja tarvittaessa toivoa ja lohtua. Jokaisella kivellä ja symbolilla on omanlaisensa vaikutus ja merkitys. Ota korut tueksesi ja vahvistukseksi elämäsi erilaisissa tilanteissa. Korut ovat myös erittäin hyvä lahjaidea kumppanille, ystävälle, vanhemmalle, lapselle, kenelle vain.

Koruissa käytetyt hoitavat kivet ja  niiden ominaisuudet

Kaikki täällä on energiaa, joka värähtelee eri taajuuksilla. Myös kivet. Erilaisia kiviä on käytetty vuosituhansien ajan eri kulttuureissa ympäri maailmaa poistamaan fyysisiä, psyykkisiä ja henkisiä tukoksia. Niiden uskotaan virtauttavan energiaa kehossa ja näin tukevan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ne mm. tasapainottavat kehon energiapyörteitä, eli chakroja, suojelevat negatiiviselta energialta ja auttavat muuttamaan haitallisia ajatusmalleja. Voit valita jokaiseen korumalliin halutessasi chakrakiven, joka tähän hetkeen sinulle resonoi. Kivihelmet ovat kooltaan 6-8 mm.

Voit alta olevasta dokumentista lukea kivien vaikutuksista ja näet, mille chakralle ne on tarkoitettu. Päivitän listaa sitä mukaa, kun saan uusia kiviä. Voit toivoa myös jotain kiveä, jota ei listalta löydy. (Kivien kuvaukset mm. Keijukoto ja annemirjamin)

1. Puukorut

Korut on tehty pääosin katajasta, joka on vahva, kestävä ja sitkeä puu. Kataja symboloikin kestävyyttä, koettelemuksia ja sitkeyttä, mutta myös totuutta. Se edustaa mytologiassa hyviä voimia vahvemmin, kuin mikään muu puu. Katajan on ajateltu karkoittavan sairaudet ja pitävän pahat voimat loitolla. Katajasta valmistetut korut suojelevat kantajaansa onnettomuuksilta, varkauksilta ja pahalta silmältä. Se on myös yhdistetty suojautumiseen ja puhdistautumiseen. Käytän välillä myös muita puulajeja.

Korut ovat muodoltaan erilaisia; pyöreämpiä, pisaran tai pääynän muotoisia, isompia tai pienempiä. Yksikään pari ei ole keskenään aivan identtisiä. Puussa on kaunis elävä pinta, jossa saattaa olla myös tummempia kohtia. Eli ihanan täydellisen epätäydellisiä, kuten jokainen meistä ihmisestäkin. Puu  myös ”elää” polttokynän alla. Nämä ovat rakkaudella ”homemade” ja niissä näkyy tekijänsä käden jälki.

Katajakorut on käsitelty myrkyttömällä vahaseoksella, joka antaa puulle suojan, sileän pinnan ja kauniin kiillon. Koruja ei kannata pitää sateessa, saunassa tai altistaa niitä hiuslakalle tai muille kemikaaleille.

Jokaiseen korumalliin saa hoitavan kiven, puuhelmen tai pelkästään kuviolla. Voit myös toivoa itsellesi merkityksellistä kuviota kuten esimerkiksi horoskooppimerkkiä, riimua tai jotain muuta symbolia. Puukoruja on saatavilla korvakoruina, kaulakoruina ja käsikorussa amulettina.

Koruihin saatavia symboleita

Jokaisella symbolilla on omanlaisensa voima. Osa on hyvin kaukaa historiasta ja käytetty monenlaisissa tarkoituksissa. Valitse omasi elämäntilanteeseesi sopiva, sinua resonoiva tai lahjaksi sopiva. Lista päivittyy vielä.

2. Vapaus korut

Vapaus. Mitä tuo sana sinulle merkitsee? Kuinka toivot, että se elämässäsi ilmenee?  Nämä korut muistuttavat sinua, että sielusi, henkesi on aina vapaa. Sitä ei voi kahlita mikään. Sinulla on kyky unelmoida, haaveilla, luoda, käyttää mielikuvitustasi.

”Älä anna kenenkään pienentää sinua, älä unelmiasi latistaa. Levitä upeat siipesi, jotka sinulle on syntymässä annettu. Ne, jotka ehkä olet maailmalta piilottanut. Rakas, nyt on aika nousta omaan voimaasi, levittää siipesi ja antaa niiden hohtaa auringon säteissä.
Anna niiden ottaa tuulta allensa ja hyppää. Ne kyllä kantavat. Ole vapaa!”

”Mind use your power, Spirit use your wings”- Pharell Williams, Freedom

Korut on valmistettu kierrätyshenkisesti käytetystä pyörän sisäkumista. Sulat on käsitelty ruokaöljyllä ja tarvittaessa voit käsitellä ne uudestaan jos ne haalistuvat. Voit valita koruun joko hoitavan kiven tai haluamasi värillisen puuhelmen tai toivoa omanlaistasi. Korun pituus 9 cm.

3. Valo

Valo korut ovat syntyneet puhtaan ensilumen aikaan haastavan ajanjakson jälkeen vapauduttuani syvästä varjosta rauhaan, rakkauteen ja iloon. Korut on tehty valkoisesta nahasta. Valoa on saatavilla kahta kokoa; 13,5 cm (kuvissa) sekä 9 cm. Se on mahdollista saada myös joko ketjulla (kuvissa) tai korvakorukoukun alla kuten Vapaus koruissa.

”Rakas, sinä olet valo. Se on sinun olemuksesi ydin. Me kaikki olemme rakkauden valoa. Pimeydessäkin se on löydettävissä ytimestäsi. Muista se aina. Voit löytää sen, kokea ja antaa valaista varjosi. Näe ja koe se, rakkauden valo. Ota se supervoimaksesi, majakaksesi, joka hiljalleen loistaa yhä kirkkaammin valaisten polkusi ja varjoja myös ympäriltäsi sekä kanssakulkijoissa. Ole se rakkauden valo, joka olet <3.

4. Räsymatot

Räsymatot ovat syntyneet rakkaudesta vanhoihin taloihin. Vanhoissa taloissa on tunnelma, joka puhuttelee minua kovasti. Niillä on sielu ja henki. Moni vanha talo on seissyt vuosikymmeniä paikoillaan, nähden ja kokien paljon historian havinaa, jota on usein talletettu ullakoille, kivijalkoihin, lattioihin ja seiniin. Talot, joissa narisevat lautalattiat, kuisteilla kukkivat pelargonit, lämpöä luovat pönttöuunit ja puuhellat ja ikkunoissa on pitsiverhot. Nämä korut on tehty rakkaudella kaikille niille, jotka kokevat olevansa sydämessään vanhan talon nainen. Räsymattoja löytyy neljässä pirteässä värissä. Langat ovat puuvillaa.

 

 

 

 

 

1.Pirtti (minttu) on pieni hirsistä tehty, alkuaan sisään lämpiävä asuinrakennus. Pohjois-Suomessa pirtit ovat olleet yksihuoneisia tupia. Pirtti tarkoittaa myös maalaistalon isoa oleskelu- ja työhuonetta.

 

 

 

 

2.Kammari (vaaleanpunainen) oli entisajan asunnoissa arvokkaampi huone kuin tupa, pirtti tai keittiö. Se oli tarkoitettu makuuhuoneeksi (makuukamariksi) tai vierashuoneeksi.

 

 

 

 

3.Kuisti (keltainen) on rakennuksen pääoven edessä sijaitseva läpikulkuun tarkoitettu katosrakennelma, joka voi olla joko avoin tai umpinainen. Tavallisesti avoinkin kuisti on varustettu kaiteilla. Kuistin pääasiallinen tehtävä on suojata kulkua ovelle. Suomalaisissa puutaloissa kuisti on tyypillinen pääovea suojaava rakennelma. Ulko-oven suojaamisen lisäksi se on ollut perinteisesti myös omistajan aseman ja varallisuuden osoitin. Nykyisenkaltaisia kuisteja, jotka ovat kuin huone talon edessä, rakennettiin ensimmäisen kerran virkataloihin 1600-luvulla. Maalaistaloissa umpinainen kuisti yleistyi 1800-luvulla. Kuistista voidaan käyttää myös nimitystä ”porstua”.

 

4.Kööki (violetti) tarkoittaa keittiötä. Sanaa on käytetty ainakin Oulun seudulla ja se tulee ilmeisesti ruotsin sanasta ”kök”.

 

 

 

 

___________________________

Tilauksen tekeminen

Jos haluat omat voimakorusi, voit tehdä tilauksen osoitteeseen ilonjatoivontupa@gmail.com. Voit myös ottaa yhteyttä ilon ja toivon tuvan facebook sivun kautta tai instagramin kautta. Kerro tilauksessasi, millaisen kiven koruun haluat. Voit valita kiven sen ominaisuuksien tai värin perusteella tai valita intuitiivisesti sen, minkä koet hyväksi. Voit myös toivoa joko pyöreämpää tai enemmän pisaran muotoisia koruja. Voit myös toivoa koruihin muunlaista kuviota, esimerkiksi riimua tai horoskooppimerkkiä tai kiveä, jota ei tässä listassa ole. Korvakorukoukut ja muut metalliosat (paitsi Valo korujen ketju) ovat ruostumatonta terästä ja suojatulpat ovat kirkasta, pehmeää muovia. Kaulakorujen nauha on nahkaa.

Hinnat

Puukorvakorut symbolilla ja hoitavalla kivellä: 20 euroa

Puukorvakorut symbolilla tai kivellä: 17 euroa

Puukaulakoru symbolilla ja hoitavalla kivellä: 18 euroa

Käsikoru hoitavilla kivillä ja puisella amuletilla: 25 euroa

Vapaus korvakorut hoitavalla kivellä: 15 euroa

Vapaus korvakorut puuhelmellä: 13 euroa

Vapaus kaulakoru hoitavalla kivellä: 13 euroa

Valo korvakorut hoitavalla kivellä : 17 euroa

Räsymatto korvakorut: 18 euroa

(Vapaus korujen pituus 9cm ja Valo korua saatavilla koossa 13,5 cm ja 9cm)

Hintaan lisätään 2 euroa pakkaus -ja postituskuluja.

 

Iloa, valoa ja voimaa sinulle!

Rakkaudella, Anu