Ilo ja Aitous

Heipparallaa! Viime lauantaina 19.3, vietettiin ympäri maailman yli 40 maassa World Wide Demonstration 7  (WWD7) päivää. Eli miljoonia ihmisiä oli marssimassa ja osoittamassa mieltään maailmanlaajuisesti samana päivänä ihmisoikeuksien ja vapauksien puolesta. En kuitenkaan mene tässä kirjoituksessani enempää siihen aiheeseen tai sen taustoihin. Jokainen voi hakea siitä halutessaan lisää informaatiota. Elämääni on viime vuoden ja varsinkin …

Elokuun mietteitä ihmisenä olemisesta

Tämä kirjoitus sisältää omien mietteideni, ajatusteni ja tuntemusteni purkua. Viime aikoina on tapahtunut paljon asioita elämässäni. Asioita, jotka vaativat läsnäoloa omalle sisimmälleni, tunteiden työstämistä, hyväksymistä ja irtipäästämistä. Tulin maanantaina mummolaan tehdäkseni omaa sisäistä työtäni. Tänne oli ihanaa mutta samalla haikeaa ja surullista tulla.  Saat lukea alempaa, minkä vuoksi. Laittelin keittiön puuhellaan tulet, sytyttelin kynttilöitä ja …

Veden mystinen olemus, osa 1.

Ihanaa vuoden alkua! Olkoon tämä vuosi sinulle maailman tilanteesta huolimatta tai juuri sen vuoksi, hyvä vuosi. Tuokoon se viisautta, syvyyttä, voimaantumista ja kasvua. Tuokoon se rakkautta, myötätuntoa ja keskittymistä itseesi. Jos olet käynyt läpi aikaisempia kirjoituksiani, tiedät, että minua kiinnostavat monenlaiset asiat ja ilmiöt. Jatkan yhä kirjoittamista niistä asioista, jotka minussa resonoivat sekä omista kokemuksistani …

Jouluinen tervehdys!

Hei sinä ihana! Kiva kun päädyit tupaan vierailulle ja lukemaan tätä kirjoitustani. Aikaa on mennyt viimeisestä kirjoituksesta ja siihen on syynsä. Tämä syksy on ollut melkoista mylläkkää omassa itsessäni. Marraskuu ja vielä joulukuun alkukin haastoivat minua todella paljon kääntymään sisäänpäin. Olen kohdannut omia syvimpiä haavojani, kasapäin häpeää, vihaa, surua. Olen käynyt läpi sukulinjojen asioita, entistä …

Alitajuisen mielen ja kehon yhteys

Ensinnäkin haluan sanoa sinulle, että ihanaa että olet ja lämpimästi tervetuloa sivuilleni! Halusin kirjoittaa tässä jatkoa kirjoitukseeni ”Muuta ajatuksiasi, muutat fysiologiaasi” ja hieman laajentaa ja syventää aihetta siitä, kuinka alitajuinen mieli linkittyy kehon kanssa. Kirjoitukseni tiedot perustuvat pääosin Bruce Liptonin ja Joe Dispenzan kirjoihin. Jos olet lukenut aikaisempia kirjoituksiani, tiedät, että olen tämän reilun vuoden …

Muuta ajatuksiasi, muutat fysiologiaasi

Ajatusten voima. Mitä kaikkea voimme tehdä itsellemme ajatuksillamme? Kuinka voimme kouluttaa mieltämme? Onko se mahdollista? Onko mahdollista saada alitajunta muuttumaan niin, että meistä tulee oman elämämme luojia? Voimmeko ajatustemme avulla edistää hyvinvointiamme jopa fyysisellä tasolla? Tämän haasteen myötä, jonka elämä on minulle tarjoillut, olen ollut suunnattoman kiinnostunut mielemme ja ajatustemme vaikutuksista tunteisiimme sekä sitä kautta …

Itsemyötätunnon opetteleminen

Uupunut mutta onnellinen Kirjoittelen tätä tekstiä sunnuntai-iltapäivänä sohvan pohjalta. Tämän hetkinen olotila on todella väsynyt. Väsynyt mutta onnellinen. Uupunut mutta onnellinen. Voiko tällaista yhdistelmää olla? Voiko kroonisen unettomuuden alla perusvire olla onnellisuus ja kiitollisuus. Kyllä voi. Olotilani notkahti jälleen tuosta elokuun puolesta välistä alkaen. Kesän aikana oli noin puolitoista kuukautta parempaa jaksoa, jolloin sain jo …

Hyväksyntä.

Kirjoitettu facebookiin 3.6 Hyväksyn, hyväksyn, elämä on yhä monien asioiden ja tilanteiden hyväksymisen opettelemista. Unettomuudesta eteenpäin meneminen ei ole suoraviivainen ylöspäin etenevä viiva, ainakaan minulla. Se on siksak käppyrää, jossa välillä on syviä notkahduksia. Se on hyvinhyvin loivaa käyrää, vaikka toivoisin sen olevan jotain ihan muuta. Hyvien öiden jakson jälkeen tuli siis jälleen notkahdus ja …

Eläköön!

Kirjoitettu facebookiin 4.5 Minulla on tänään juhlapäivä! Olen viime yönä nukkunut 10 tuntia muutamalla heräämisellä, joiden jälkeen sain pian unen uudestaan. Tällaista yötä, kokemusta, olen odottanut yli vuoden. En oikeastaan edes muista, milloin olen nukkunut näin syvästi, pitkään ja ilman monia heräämisiä. Olo oli hyvin hämmentävä, kun aamulla heräsin ja kello oli yli 9. Miten …

Kenen käsissä onnesi ja terveytesi on?

Kirjoitettu facebookiin 20.4.2020 Tässä istun, kotini keittiössä, omassa ”valtaistuimessani” aamukahvilla seuraten lintulaudan elämää. Tässä olen istunut vuoden aikana niin monena aamuna ja päivänä monenlaisin miettein ja tuntein. Välillä täynnä epätoivoa, välillä kiitollisuutta, välillä itketyin silmin, välillä täynnä riemua. Käyden läpi omaa prosessiani, kirjaten ylös asioita, tutkien internetin syövereitä, kuunnellen youtube kanavia ja pohtien. Elämä on …