x

Browsing Category

Hyvinvointi

Kaiken takana on..

Kirjoitettu facebookiin 9.2.2020 Mikä sitten saa aikaan näin syvän unettomuuskierteen? Kuinka minä, joka olen ollut jaksava, toimelias, tekevä, auttava, simahtaa näin täydellisesti? Ja miksi se tapahtuu ajanjaksona, jolloin kaikki on ”hyvin”. Kuinka minä, joka teen työtä ihmisten parissa, auttaen heitä menemään eteenpäin ja työstämään elämäänsä, en nähnyt tätä tulevaksi? Monia, monia kysymyksiä olen joutunut käymään…

Ulos kaapista.

Kirjoitettu facebookiin 5.2.2020 Olen pohtinut ja synnytellyt tätä tekstiä pitkään. Miettinyt, haluanko jakaa julkisesti näin henkilökohtaista kokemusta, yhtä haasteisinta ajanjaksoa elämässäni. Syksyn aikana tunne kirjoittamisesta ja asian esilletuomisesta kuitenkin vahvistui koko ajan. Nyt sain asialle vielä muuta kautta tukea, joten päätös oman tarinani ja kokemukseni kirjoittamisesta vahvistui. Jos kokemukseni tuo yhdellekin ihmiselle vertaistukea, lohtua, toivoa…

Ihmettelyä elämästä❤️

Lisätty facebookiin 30.1 Tänään on ollut ihmeellinen päivä. Olen ollut ylitsepursuavan täynnä kiitollisuutta ja rakkautta tätä elämää kohtaan. Olen tehnyt pitkään henkistä ja fyysistä prosessia toipumisen eteen ja tammikuussa on ollut jälleen vaikeaa mutta tällä viikolla on tapahtunut henkisesti paljon. Olen käynyt kehohoidoissa ja kuunnellut Terveyssummitin asiantuntijahaastatteluita. Tänään oli vuorossa Tommy Hellsten, jonka haastattelu upposi…

Mitä mukavaa voisin tehdä itseni hyväksi tänään?

Kirjoitettu facebookiin 16.1 Viimeiset menneet kuukaudet ovat pistäneet miettimään toden teolla, millaisista asioista itse nauttii, mistä tulee hyvä olo, vie hyvinvointia eteenpäin ja saa onnelliseksi. Useasti me ihmiset elämme “sitku” ja “mutku” elämää: “Sitten, kun minulla on rahaa/työpaikka/parisuhde/saan sen ja sen asian, sitten olen onnellinen ja tyytyväinen. ” “Olisin onnellinen ja tyytyväinen/harrastaisin enemmän/söisin terveellisemmin, mutku…”…