x

Browsing Category

Henkisyys

Veden mystinen olemus, osa 2.

Heipparallaa pitkästä aikaa! Hetkinen on viimeisestä kirjoituksesta vierähtänyt. Olen keskittynyt tutkimaan ja jakamaan tietoa muissa kanavissa tämän ajan asioista ja ilmiöistä. Nyt alkaa olla aika aktivoida nämä kotisivut. Tällä kertaa tarkastelen veden elementtiä hieman erilaisesta näkökulmasta. Astrologia kiinnostaa minua jonkin verran mutta se ei ole kovin tuttua. Olen tietoinen, että tänä vuonna on siirrytty vesimiehen…

Veden mystinen olemus, osa 1.

Ihanaa vuoden alkua! Olkoon tämä vuosi sinulle maailman tilanteesta huolimatta tai juuri sen vuoksi, hyvä vuosi. Tuokoon se viisautta, syvyyttä, voimaantumista ja kasvua. Tuokoon se rakkautta, myötätuntoa ja keskittymistä itseesi. Jos olet käynyt läpi aikaisempia kirjoituksiani, tiedät, että minua kiinnostavat monenlaiset asiat ja ilmiöt. Jatkan yhä kirjoittamista niistä asioista, jotka minussa resonoivat sekä omista kokemuksistani…

Itsemyötätunnon opetteleminen

Uupunut mutta onnellinen Kirjoittelen tätä tekstiä sunnuntai-iltapäivänä sohvan pohjalta. Tämän hetkinen olotila on todella väsynyt. Väsynyt mutta onnellinen. Uupunut mutta onnellinen. Voiko tällaista yhdistelmää olla? Voiko kroonisen unettomuuden alla perusvire olla onnellisuus ja kiitollisuus. Kyllä voi. Olotilani notkahti jälleen tuosta elokuun puolesta välistä alkaen. Kesän aikana oli noin puolitoista kuukautta parempaa jaksoa, jolloin sain jo…

Ihmettelyä elämästä❤️

Lisätty facebookiin 30.1 Tänään on ollut ihmeellinen päivä. Olen ollut ylitsepursuavan täynnä kiitollisuutta ja rakkautta tätä elämää kohtaan. Olen tehnyt pitkään henkistä ja fyysistä prosessia toipumisen eteen ja tammikuussa on ollut jälleen vaikeaa mutta tällä viikolla on tapahtunut henkisesti paljon. Olen käynyt kehohoidoissa ja kuunnellut Terveyssummitin asiantuntijahaastatteluita. Tänään oli vuorossa Tommy Hellsten, jonka haastattelu upposi…